Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalle 2024 -hanke

Kuvassa jaettavia leipiä laatikoissa.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue koordinoi 2024 alueellista ruoka-aputoiminnan järjestämistä tukevaa hanketta. Hankkeen tavoitteita edistivät ruoka-aputoimintaa toteuttavat järjestöt ja järjestöpohjaiset seurakunnat yhteistyössä hyvinvointialueen ja Etelä-Pohjanmaan kuntien kanssa. Hanke teki yhteistyötä valtakunnallisten ruoka-apukoordinaatiohankkeiden ja järjestöjen kanssa. Hankkeelle oli myönnetty sosiaali- ja terveysministeriöltä valtion avustusta 65 880 € ruoka-aputoiminnan järjestämiseen.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on hakenut Ruoka-aputoiminnan järjestämisen avustusta alueelle myös vuosille 2025-2026

Ruoka-aputoiminnan järjestäminen ei kuulu kuntien tai hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin. Etelä-Pohjanmaan maakunnan kuntien ja 3. sektorin edustajat ovat yhteisesti toivoneet, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue voisi ottaa hankkeen uudelleen hallinnoitavaksi, kuten se
hallinnoi hanketta onnistuneesti vuonna 2024. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue haki 31.1.2025 Ruoka-aputoiminnan järjestämisen avustusta vuosille 2025-2026 valtionapuviranomaiselta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta yhdessä alueen 11 ruoka-apua toteuttavan järjestö- ja seurakuntatoimijan kanssa.

Tarve järjestöjen edellytysten tukemiselle on, sillä ruoka-aputoiminta tukee heikommassa asemassa olevia ja on tärkeää yhdyspintatyötä niin kuntien, järjestöjen, yritysten kuin hyvinvointialueen kesken. Hankeavustus turvaa osatoteuttajana toimivien ruoka-aputoimijoiden toiminnan jatkumista ja kehittämistä. Ruoka-avun turvaaminen etenkin maakunnan keskuskaupunkien ulkopuolelle aiheuttaa ruoankuljetuskustannuksia, joihin järjestöissä tarvitaan tukea.

Osallisuuden toteutumiseksi on tärkeä saada myös heikommassa asemassa olevien ääni kuuluviin. Hanke mahdollistaa tämän kohderyhmän tavoittamisen ja kuulemisen ruoka-avun jakamisen yhteydessä. Usein ruoka-apua tarvitsevilla on laajempaa avun tarvetta, mikä voitaneen tunnistaa ruoka-avun yhteydessä. Apua tarvitsevat voidaan ohjata oikeanlaisiin kunnan ja hyvinvointialueen palveluihin.

Avustuspäätökset saadaan valtionapuviranomaiselta huhtikuussa 2025.

 

Hankkeen tavoitteet Etelä-Pohjanmaalla 2024

  1. Tukea ruoka-aputoiminnan järjestämistä mahdollisimman laajasti sekä vahvistaa kuntien ja alueella toimivien ruoka-aputoimijoiden tavoitteellista yhteistyötä.
  2. Vahvistaa ruoka-aputoiminnan yhteyttä ja kiinnittymistä alueella tapahtuvaan, osallisuutta edistävään ja eriarvoisuutta, köyhyyttä, syrjäytymistä ja syrjintää vähentävään hyvinvointityöhön, kuten hyvinvointialueen ja kuntien toteuttamaan hyvinvointi- ja terveydenedistämistyöhön ja hyvinvointialueen aikuissosiaalityöhön.
  3. Etelä-Pohjanmaan alueen ruoka-aputoiminnan merkitys on tunnistettu

Hankkeen tarve, tarkennetut tavoitteet, toteutus ja tavoitellut tulokset oli kuvattu hankesuunnitelmaan.

Loppuraportti valmistunut

Hankkeen ohjausryhmä arvioi 5.12.2024 kokouksessaan hankkeen toteutusta ja tuloksia, jotka on koottu Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalle-hanke (VARAPU EP 2024) loppuraporttiin.

Hankkeen tulokset 2024

  • Hankkeessa koottiin ja kartoitettiin Etelä-Pohjanmaan ruoka-aputoimintaa toteuttavat tahot ja toiminnat ja vahvistettiin niiden keskinäistä ja tavoitteellista yhteistyötä luomalla niistä alueellinen verkosto. Verkostoa koordinoi hyvinvointialue ja se kokoontui kaksi kertaa vuoden aikana. Verkoston seuraava Teams-kokoontuminen on 3.4.2025. Liity verkostoon tästä webropol-lomakkeella.
  • Hanke on tuonut näkyväksi ruoka-apua toteuttavien järjestöjen olemassaolon ja tarpeen merkitystä ja tunnistanut haasteita ruoka-aputoiminnan epätasaisessa jakautumisessa tai saavutettavuuteen liittyvissä katvealueissa.
  • Hanke on aloittanut järjestöjen ruoka-aputoiminnan ja kuntien ja hyvinvointialueen palveluiden kanssa tehtävän yhteistyön vahvistamisen. Ruoka-avun merkitystä ja tietoisuutta ruoka-aputoimijoista on lisätty väestön, ammattilaisten ja päättäjien keskuudessa.
  • Kaikissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa on nimetty ruoka-aputoimintaan yhdyshenkilö. Monialaisessa verkostossa on ideoitu yhteistyön muotoja, joita voi edistää jatkossa.
  • Hyvinvointialueen toimesta selvitettiin kyseyllä kuntien kouluissa ja oppilaitoksissa syntyvän ruokahävikin määrää ja hyödyntämismahdollisuuksia. Tulokset on esitelty kunnille.
  • Hankevuonna on lisätty yhteistyötä valtakunnallisten ruoka-aputoimijoiden ja kehittämishankkeiden (kuten Kirkkopalvelut, SPR ja KOA ry) kanssa ruoka-aputoiminnan yleisen kehittämisen ja koordinoinnin vahvistamiseksi. Hankkeessa toteutuvia toimia, seurantaa ja raportointia on suunniteltu ja kehitetty yhdessä Kirkkopalveluiden ja KOA ry:n kanssa. Ruoka-apu.fi-palvelun käyttö (järjestöt,
    seurakunnat, kuntalaiset) on aktiivisempaa ja sitä hyödynnetään myös hyvinvointialueen ammattilaisten käytössä. SPR on järjestänyt kansallisia tilaisuuksia, joista on viestitty alueen ruoka-aputoiminnan verkostoon kuuluville tahoille.

Tiedotteet ja blogit

Hankkeen organisoituminen ja toimijoiden tehtävät 2024

Ohjausryhmä

Hankkeen ohjausryhmässä on edustus hyvinvointialueelta, kunnista, järjestöistä ja seurakunnasta. Ohjausryhmä tukee hankkeen alueellista ja kansallista yhteistyötä edistäviä tavoitteita ja kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

Hankkeen osatoteuttajat

Alueellista hanketta toteutti Etelä-Pohjanmaalla yhdeksän osatoteuttajajärjestöä ja seurakuntaa: Alajärven vapaaseurakunta, Kauhajoen Adventtiseurakunta, Lakeuden Ruoka-apu ry, Soinin ruoka-apu ry, SPR Kurikan osasto, Uloskutsutut ry, ViaDia Härmänmaa, ViaDia Seinäjoki ja Life and Light ry. Ruoka-apuun liittyvässä paikallisessa yhteistyössä voi olla yhteydessä suoraan yhdistyksiin ja ruoka-avun yhteyshenkilöihin. Kunkin yhdistyksen toiminta-alue on yhdistyksen nimen jälkeen suluissa.

Alajärven vapaaseurakunta (Alajärvi, Järvi-Pohjanmaa), yhteyshenkilö, Jorma K. Suopuro, supru(a)japo.fi

Kauhajoen Adventtiseurakunta (Kauhajoki, ympäristökunnat), yhteyshenkilö Hilkka Honkaranta, hilkka.honkaranta(a)gmail.com

Lakeuden Ruoka-apu ry (Seinäjoki, Ilmajoki, Ylistaro, Lapua, Jurva, Teuva, Kurikka), yhteyshenkilö Tommi Merivirta, lakeudenruokaapa(a)gmail.com

Soinin ruoka-apu ry (Soini ja lähialueet), yhteyshenkilö Leila Peura. leila.peura(a)netti.fi

SPR Kurikan osasto (Kurikka), yhteyshenkilö Aino Haavisto, kurikkaosasto(a)gmail.com

Uloskutsutut ry (Ylihärmä, Alahärmä, Kauhava, Kortesjärvi, Evijärvi, Lapua, Seinäjoki, Alavus, Kurikka, Vähäkyrö, Peräseinäjoki, Ilmajoki, Jalasjärvi, Nurmo, Jurva, Isokyrö, Ähtäri), yhteyshenkilö Elina Viljamaa, uloskutsutut(a)gmail.com

ViaDia Härmänmaa (Lapua, Kauhava, Ylihärmä), yhteyshenkilö Kimmo Kurki kimmo.kurki(a)gmail.com, Kari Laine kari.laine(a)netikka.fi

ViaDia Seinäjoki (Seinäjoki) yhteyshenkilö Jaakko Pihlajamäki, jaakko.pihlajamaki(a)netikka.fi

Life and Light ry (Ylistaro), yhteyshenkilö Soile Ojanperä, soile_ojanpera(a)hotmail.com

 

Hyvinvointialue

  • vastaa alueellisen hankkeen hallinnoinnista, viestinnästä ja maksatuksesta hankkeen osatoteuttajille.
  • kokoaa ruoka-aputoimijoiden alueellisen verkoston ja käynnistää alueellisen yhteistyön ja kehittämistyön.
  • jalkauttaa palveluissaan olevaa toimintaa ruoka-aputoiminnan yhteyteen
  • edistää yhteistyötä valtakunnallisten ruoka-aputoimijoiden ja kehittämishankkeiden kanssa ruoka-aputoiminnan yleisen kehittämisen ja koordinoinnin vahvistamiseksi.
  • kokoaa yhteen seurantaan ja arviointiin tarvittavan tiedon ja raportoi hankkeen päätyttyä.

Etelä-Pohjanmaan kunnat

  • kunta nimeää jäsenen ja varajäsenen ruoka-aputoimijoiden alueelliseen verkostoon
  • toteuttavat kohdennettua viestintää ruoka-aputoiminnan yhteydessä palveluistaan (kulttuuri, vapaa-aika, liikunta, nuorisotyö, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ehkäisevä päihdetyö, mahd. KAIKU-kortti-toiminta)
  • pyrkivät kehittämään yhteistyötä ruoka-aputoimintaa tekevien järjestöjen ja seurakuntien kanssa kuntalaisten hyväksi
  • selvittävät kuntien ruokajakelussa esim. kouluissa ja oppilaitoksissa syntyvän ruokahävikin hyödyntämismahdollisuudet ruoka-avuksi
  • pyrkivät vahvistamaan ruoka-aputoiminnan vapaaehtoistyötä lisäämällä yhteistyötä esimerkiksi työpajojen kanssa.

Ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalla

Ruokajakelun ja yhteisruokailun ajankohdat ja paikat ilmoitetaan järjestöjen omissa viestintäkanavissa ja kootusti ruoka-apu.fi-palvelussa Ruoka-apu.fi – Enemmän kuin ruokaa.