Kaksi naista kävelee kuvaajasta poispäin kujaa pitkin. Kujaa reunustavat puut.

Henkilökohtainen apu

Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa kotona ja kodin ulkopuolella.

Apua toimintoihin kotona ja kodin ulkopuolella

Sinulle voidaan tarjota apua esimerkiksi

  • päivittäisissä toiminnoissa
  • työssä
  • opiskelussa
  • harrastuksissa
  • yhteiskunnallisessa osallistumisessa
  • sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Avun tarpeen tulee johtua pääasiassa jostain muusta kuin  ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Omainen tai läheinen voi toimia avustajana vain erityisen painavasta syystä.

Vammaispalvelut voivat ostaa sinulle henkilökohtaisen avun palvelut tai voit toimia itse työnantajana.

Henkilökohtaisen avun keskus

Toimitko itse avustajasi työnantajana? Henkilökohtaisen avun keskuksen palvelut, palkanlaskenta ja rekrytointi, ovat sinua varten.

Henkilökohtaisen avun keskus sijaitsee Seinäjoen perhekeskuksen 6. kerroksessa. Jos haluat asioida paikan päällä, ole ensin yhteydessä oman alueesi palkanlaskijaan.

Puhelinaikamme ovat joka arkipäivä klo 9 – 11

Alueesi palkanlaskijan puhelinnumeron löydät yhteystiedoista oman kotikuntasi kohdalta.

Voit olla meihin yhteydessä myös sähköpostilla. Huomioithan kuitenkin, että yhteys ei ole salattu.

hea-keskus@hyvaep.fi

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Henkilökohtaisen avustajan rekrytointi

Rekrytoija auttaa sinua henkilökohtaisen avustajan löytämisessä ja palkkaamisessa.

p. 046 920 9543

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Yhteystiedot

Toimipisteet

Puhelinnumerot

Henkilökohtaisen avun rekrytointi

Rekrytointipalvelut työnantajana toimivalle avustettavalle.

Puhelin

Puhelinnumerot

Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta, Järvi-Pohjanmaa, Kaksineuvoinen, Kuortane, Soini, Ähtäri

Palkanlaskennan palvelut avustajille, joiden työnantajana toimi avustettava itse

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-11:00
ti 09:00-11:00
ke 09:00-11:00
to 09:00-11:00
pe 09:00-11:00

Puhelinnumerot

Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta, Alavus, Ilmajoki, Lapua, Seinäjoki

Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta, Suupohja, Isokyrö, Kurikka