Psykologiksi

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tarjoaa psykologeille monipuolisia työtehtäviä sekä harjoittelijoille mahdollisuuksia tutustua 5 kuukauden mittaisen harjoittelujakson aikana monipuolisesti psykologin työhön. Meillä panostetaan ohjaukseen ja perehdytykseen sekä uusille työntekijöille että harjoittelijoille. Meillä on käytössä pääosin omat työhuoneet, ajanmukaiset testivälineet ja mahdollisuus kollegoiden antamaan tukeen ja ohjaukseen. Osittaiseen etätyöhön on mahdollisuus, samoin ryhmä -ja yksilötyönohjaukseen.

Erityisesti harjoittelijoilta olemme saaneet hyvää palautetta nimenomaan ohjauksesta. Meillä saat harjoittelun aikana edetä omaa tahtiasi ja tuemme kasvua psykologin ammatilliseen rooliin. Meillä voit tutustua myös muiden kuin oman harjoittelupaikan psykologien työhön kiertämällä eri toimipisteissä. Harjoittelun ajalta maksetaan palkkaa. Harjoittelupaikkaa kannattaa kysellä yleensä noin vuosi ennen harjoittelun alkamista, jos tahdot päästä juuri tiettyyn toimipisteeseen.

Alueellamme työllisyystilanne on hyvä vastavalmistuneille ja kokeneille psykologille. Harjoittelijat ovat työllistyneet usein heti valmistumisen jälkeen. Jatkokouluttautumisesta kiinnostuneet psykologit saavat hyvää kokokemusta neuropsykologian alalta työskentelystä Eskoossa, keskussairaalassa aikuisten ja lastenneurologialla, geriatrialla ja kuntoutustutkimuksessa sekä osittain myös koulupsykologin työstä. Näistä toimipisteistä on yleensä saanut kerrytettyä kokemusta erikoispsykologikoulutusta ajatellen.

Etelä-Pohjanmaalla on edullista asua, harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset ja junayhteydet muualle Suomeen ovat toimivat. Osa työ- ja harjoittelupaikoista sijaitsee Seinäjoella, osa myös maakunnan alueella, jolloin tarvitset käyttösi oman auton.

Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Jäämme odottamaan yhteydenottoasi ja vastaamme mielellämme kysymyksiin harjoitteluun liittyen!

Mielenterveys- ja riippuvuushoidon palvelualue

Kuntoutuksen palvelualue, Psykologiyksikkö (Seinäjoki)

Lasten ja perheiden palvelut