Ikäihmisten perhehoito

Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona.

Ikäihmisten perhehoito

Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Ohjautuminen perhehoidon asiakkaaksi tapahtuu yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin kautta.

Perhehoitajana voi toimia henkilö, joka on koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella soveltuva antamaan perhehoitoa. Uusilta perhehoitajaksi aikovilta edellytetään osallistumista hyvinvointialueen järjestämään perhehoidon ennakkovalmennukseen. Aikaisemmin ennakkovalmennusten järjestämisestä vastasivat kunnat. Valmennuksen aikana valmennettava ja viranomaistaho arvioivat valmennettavan valmiuksia perhehoitajana toimimiselle.

Oletko kiinnostunut toimimaan perhehoitajana?

Lisätietoja kiertävänä perhehoitajana toimimisesta tai perhekodin perustamisesta voit kysyä alueen asiakasohjausyksiköistä.

Ikäihmisten perhehoito on ihmiseltä ihmiselle toteutettavaa hoivaa ja huolenpitoa. Perhehoito mahdollistaa kotoisan ja turvallisen arjen sekä tukee osallisuutta.

Kiertävä perhehoito

Kiertävä perhehoitaja menee ikääntyneen omaan kotiin ennalta sovituksi ajaksi. Kotona tapahtuva perhehoito voi mahdollistaa omaishoitajalle vapaata tai tukea yksin asuvaa ikäihmistä kotona asumisessa.

Osavuorokautinen perhehoito

Osavuorokautinen perhehoito perhekodissa tukee ikääntyneen kotona asumista ja/tai omaishoitajuutta. Osavuorokautista perhehoitoa voidaan toteuttaa silloin, kun ympärivuorokautinen hoito ei ole mahdollista tai tarpeellista.

Lyhytaikainen perhehoito

Lyhytaikainen perhehoito on perhekodissa ympärivuorokautista perhehoitoa. Lyhytaikaisella perhehoidolla perhekodissa tuetaan ikääntyneen kotona asumista ja/tai omaishoitajuutta. Lyhytaikainen perhehoito voi olla omaishoitajan vapaapäivien sijaishoitoa, säännöllisiä vuorohoitojaksoja kotona asumisen tueksi tai esimerkiksi jakso ennen kotiutumista omaan kotiin sairaalahoidon jälkeen.

Pitkäaikainen perhehoito

Pitkäaikaisessa perhehoidossa ikääntynyt muuttaa asumaan perhekotiin perheen jäseneksi.

 

Yhteystiedot:

Hanna Mähönen

Kehittämissuunnittelija

0500268595

hanna.mahonen@hyvaep.fi