Lastenneuvola

Lastenneuvolan tehtävänä on edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia.

Lastenneuvola

Lastenneuvolan toiminnan tavoitteena on kaventaa perheiden välisiä terveyseroja. Lastenneuvolassa seurataan ja edistetään lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä. Lapsi saa neuvolassa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.

Lastenneuvolassa tuetaan vanhemmuutta turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa ja lapsen hyvässä huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa. Neuvolassa pyritään havaitsemaan lapsiperheiden erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukainen tuki ja apu.

Kenelle ja millä ehdoin?

Lastenneuvolapalvelu on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Palvelu on maksuton.

Lastenneuvolan asiakkaaksi siirrytään äitiysneuvolasta lapsen syntymän jälkeen, jolloin perheeseen tehdään kotikäynti. Neuvolassa tarjotaan alle kouluikäisille vähintään 15 terveystarkastusta, joista viisi on terveydenhoitajan ja lääkärin yhteistarkastuksia.  Yhteen terveystarkastukseen sisältyy terveydenhoitajan arvio suun terveydentilasta. Erityisen tuen tarpeen arvioimiseksi ja toteuttamiseksi tehdään tarvittaessa lisäkäyntejä.

Lapsen kuusivuotistarkastus on neuvolaikäisen lapsen viimeinen tarkastus neuvolassa. Tuolloin sovitaan terveystietojen siirtämisestä neuvolasta kouluterveydenhuoltoon. Tavoitteena on, että tästä siirtymävaiheesta tulisi lapsen ja perheen kannalta joustava ja perhettä tukeva siirtymä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä NEUKO-tietokanta ohjaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen neuvoloissa tehtäviä tarkastuksia. NEUKO-tietokanta sisältää neuvoloiden ammattilaisten käyttöön uusinta näyttöön perustuvaa tietoa sekä kansalliset ohjeistukset ja suositukset.

Tietokanta tarjoaa terveydenhoitajille ja lääkäreille laajan tietopaketin, jonka avulla mm. määräaikaiset terveystarkastukset ovat toteutettavissa yhdenmukaisesti, mutta yksilölliset tarpeet huomioiden. Kaikille avoin, maksuton tietopaketti on myös päättäjien, opiskelijoiden, kouluttajien ja kansalaisten käytettävissä.

Tietokanta on laadittu lähes sadan alan johtavan terveydenhuollon asiantuntijan voimin vuonna 2021, ja sitä täydennetään ja päivitetään säännöllisesti.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Alle kouluikäisten lasten terveystarkastuksista kolme on laajaa terveystarkastusta, jossa terveydenhoitaja ja lääkäri arvioivat lapsen kehityksen, terveydentilan ja hyvinvoinnin lisäksi koko perheen hyvinvointia ja vanhempien tuen tarpeita. Laajat terveystarkastukset tarjotaan perheelle, kun lapsi on 4 kuukauden, 18 kuukauden ja 4 vuoden ikäinen. Tarkastukseen kutsutaan aina molemmat vanhemmat tai huoltajat.

Laajaan terveystarkastukseen sisältyy vanhempien näkemys lapsensa terveydestä ja kehityksestä sekä koko perheen hyvinvoinnista, vanhempien / huoltajien kirjallisella suostumuksella varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilökunnan arvio lapsen selviytymisestä, kehityksestä, oppimisesta ja hyvinvoinnista varhaiskasvatuksessa niiltä osin kuin se on välttämätöntä hoidon ja tuen järjestämisen kannalta.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Lastenneuvola on keskeinen osa perhekeskustoimintaa. Perhekeskuksessa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kesken.  Yhteistyö on tiivistä esimerkiksi neuvolan, kasvatus- ja perheneuvolan, fysio-, ravitsemus- ja toimintaterapeuttien, lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön, sosiaalityön ja lastensuojelun sekä varhaiskasvatuksen ja suun terveydenhuollon kesken.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Voimaperheet-toimintamalli on käytössä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen neuvolapalveluissa. Voimaperheet on toimintamalli, joka on kehitetty neuvolaikäisten lasten käytösongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja digitaaliseen, ennaltaehkäisevään hoitoon. Malli on vuosien tutkimus- ja kehittämistyön tulos.

Toimintamallin lähtökohta on Voimaperheet-neuvolakysely, jonka avulla lastenneuvolan 4-vuotistarkastuksen yhteydessä vanhempainohjauksesta hyötyvät perheet tunnistetaan väestötasolla. Kysely lähetetään Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kunnissa asuville perheille ennen lapsen neljättä syntymäpäivää. Vanhemmat tuovat lomakkeen täytettynä terveydenhoitajan vastaanotolle. Jos perheellä ei ole täytettyä lomaketta mukana, se täytetään vastaanotolla.

Lapsuusiän käytöshäiriön riski voidaan tunnistaa jo ennen kouluikää. Varhainen puuttuminen käyttäytymisen ongelmiin vanhempainohjauksen avulla on tehokkain tapa ennaltaehkäistä myöhempiä ongelmia. Se antaa vanhemmille työkaluja vastata lapsen käyttäytymisen haasteisiin ja auttaa lasta käyttäytymään hyvin.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut Suomen neuvoloihin näyttöön perustuvan vauva- ja perhemyönteisyysohjelman. Ohjelma koostuu Vauvamyönteisyysohjelman mukaan muokatuista seitsemästä askeleesta.

  1. Neuvolassa on kirjallinen Maailman terveysjärjestön WHO:n mukainen vauvamyönteisyysohjelma.
  2. Henkilökunta saa koulutusta ja heidän asiantuntemustaan ylläpidetään.
  3. Perheet, jotka odottavat lasta, saavat imetysohjausta.
  4. Terveydenhoitajat tukevat imetystä ja maidonerityksen ylläpitoa.
  5. Terveydenhoitajat tukevat äitejä täysimettämään, kunnes vauva on 4-6 kk. Osittaista imetystä tuetaan yhteen ikävuoteen asti tai pidempään, jos perhe niin haluaa. Kiinteät ruoat aloitetaan maisteluannoksina 4-6 kk iässä yksilöllisen valmiuden mukaan.
  6. Neuvolassa luodaan imetysmyönteinen ilmapiiri.
  7. Neuvola varmistaa imetystuen ja hoidon jatkuvuuden.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen neuvolat ovat aloittaneet vauva- ja perhemyönteisen työn kehittämisen vuodesta 2023 alkaen.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Toimintaohjeet

Tulethan neuvolaan vain oireettoman lapsen kanssa.

Ajanvarauksen lastenneuvolaan voit tehdä:

  • Digitaalisen ajanvarauksen kautta, jossa voit varata, perua tai siirtää aikoja sekä tarkastella jo tekemiäsi varauksia 24/7.  Kansalaisen terveyspalvelu (terveytesi.fi)
  • Neuvola Chatissä arkisin klo: 9-15 osoitteessa hyvaep.fi tai OmaEP-mobiilisovelluksen kautta, jossa voit asioida terveydenhoitajan kanssa äitiys-, lastenneuvola sekä ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvola-asioissa.
  • Puhelimitse keskitetyn puhelinneuvonnan numerosta 06 230 7900 ma-to klo: 7.00-14.00 ja pe 7.00-13.00

Yhteystiedot

Puhelinnumerot

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Digitaaliset palvelut

Voit varata ajan digitaalisesti lastenneuvolan terveydenhoitajalle. Voit varata, siirtää tai perua aikoja vuorokaudenajasta riippumatta.

Digitaalinen ajanvaraus, lastenneuvola

Toimipisteet

Alajärven perhekeskus
Alvar Aallon tie 2

Puhelinnumerot

Lasten-, perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolan keskitetty puhelinneuvonta

Saat ohjausta ja neuvontaa lasten-, perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolan asiointiin liittyen. Voit varata ja peruuttaa neuvola-aikoja. Takaisinsoitto.

Puhelin

Soittoajat

ma 07:00-14:00
ti 07:00-14:00
ke 07:00-14:00
to 07:00-14:00
pe 07:00-13:00

Chat-palvelu, perhesuunnitteluun, ehkäisyyn ja seksuaalineuvontaan liittyvät asiat (OmaEP digipalvelu)

Chat-palvelu, perhesuunnitteluun, ehkäisyyn ja seksuaalineuvontaan liittyvät asiat

Chat-palvelu, äitiys- ja lastenneuvolaan liittyvät asiat (OmaEP digipalvelu)

Chat-palvelu, äitiys- ja lastenneuvolaan liittyvät asiat

Chat-palvelu, perhekeskuksen ohjaus ja neuvonta (OmaEP digipalvelu)

Chat-palvelu, perhekeskuksen ohjaus ja neuvonta

Toimipisteet

Neuvola, Alavus
Salmentie 10

Isojoen neuvola
Teollisuustie 1

Tervajoen neuvola
Kylkkälänraitti 51

Neuvola, Kuortane
Keskustie 55

Jurva neuvola
Sairaalatie 3
Kurikan perhekeskus
Reinikantie 4

Lapuan perhekeskus
Liuhtarintie 2

Neuvola, Soini
Ähtärintie 6

Neuvola, Ähtäri
Sairaalantie 4