Aluehallitus myönsi järjestöavustukset vuodelle 2024
- Tiedote
- 16.1.2024 klo 10.57 (Muokattu: 16.1.2024 klo 10.57)
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus myönsi 15.1.2024 järjestetyssä kokouksessaan järjestöavustuksia yhteensä 135 000 euron edestä. Toiminta-avustuksia myönnettiin järjestöille, joiden toiminta vastaa alueen asukkaiden hyvinvoinnin vajeisiin sekä toteuttaa hyvinvointisuunnitelman strategisia painopisteitä.
Toiminta-avustuksilla turvataan ensisijaisesti alueellisten järjestöjen jo olemassa olevaa toimintaa sekä toimintaa, joka on osana hyvinvointialueen palveluprosesseja tai tukee ja täydentää niitä. Järjestöt, joille avustusta myönnettiin, on valikoitu siten, että toiminta kohdentuisi koko Etelä-Pohjanmaan alueelle eri ikäryhmiin ja eri palvelualueille.
Aluehallitus nimesi perhekeskus Aallokkoon projektipäälliköksi vastaavan tilapalveluinsinöörin Kirsti Saarremaan. Hänen tehtävänään on vastata hankkeen toteutumisesta hyvinvointialueen osalta.
Aallokko on osa rakennuskokonaisuutta, joka valmistuu Seinäjoen asemanseudulle joulukuussa 2024. Hyvinvointialue on ostanut kiinteistöyhtiöstä perhekeskusta vastaavat osakkeet. Ne oikeuttavat hallinnoimaan hyvinvointialueen käyttöön tulevia tiloja, joiden laajuus on kokonaisuudessaan noin 11 900 neliömetriä. Kauppakirja on allekirjoitettu 29.12.2023.
Aluehallituksen käsiteltävänä oli myös ensimmäinen uudistus-, tuottavuus ja vaikuttavuusohjelmaan liittyvä palveluverkkoa koskeva päätös. Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että Lapuan Hellanmaan, Kauhajärven ja Tiistenjoen lastenneuvolan sivuvastaanotot keskitetään Lapuan keskustan Jokilaakson neuvolaan ja aikuisneuvolan sivuvastaanotot Lapuan sote-keskukseen. Uudelleenjärjestelyistä on keskusteltu henkilöstön kanssa, ja myös henkilöstö näkee muutoksen tarkoituksenmukaisena. Kouluterveydenhuolto toteutuu jatkossakin kyläkouluissa.
– Koko hyvinvointialue huomioiden tavoitteena on 20 prosentin vähennys käytössä olevista tiloista. Tiloista luopumisia tullaan käsittelemään sitä mukaa, kuin palvelurakennetta uudistetaan, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen toteaa.
Lisäksi aluehallituksen käsittelyssä oli useita erilaisia toimintaohjeita. Asiakkaita koskevista ohjeista aluehallitus hyväksyi täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeen sekä sosiaalisen luoton soveltamisohjeen sekä sen myöntämisperusteet.
Hyvinvointialueen toimintaa ohjaavista asiakirjoista aluehallitus puolestaan hyväksyi talousarvion täytäntöönpano-ohjeen, hankintoihin ja sopimushallintaan liittyvän ohjeistuksen, sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen sekä omavalvontaan liittyviä asiakirjoja.