Blogikirjoitus: Talousneuvola tarjoaa apua pieniin ja suuriin arjen taloushuoliin
- Tiedote
- 30.11.2023 klo 15.07
Elinkustannusten nousu kuluvana vuonna on jäänyt tuskin keneltäkään tavallista arkea pyörittävältä kansalaiselta huomaamatta. Korkojen nousu nollakorkojen pitkän aikakauden jälkeen on tuonut lisää maksettavaa niin asunto-, kuin opintovelallisillekin. Kaupassa ostoskoriin päätyy ruokaa entistä tarkemman harkinnan jälkeen, ja auton starttaamisesta muihin kuin pakollisiin ajoihin on tullut lähes harkinnanvaraista toimintaa. Energian hinta on oma lukunsa – sen ajatteleminenkin nostaa vääjäämättä kylmää hikeä otsalle ja aivan erityisesti sähkölämmitteisissä kotitalouksissa, joissa pitäisi energian hinnasta huolimatta pystyä elämään täyspainoista elämää ilman akuuttia hypotermian uhkaa. Kuluttajahintojen nousun myötä moni onkin joutunut tarkastelemaan kulutustaan ja talousasioitaan entistä tarkemmin – ihan jokapäiväiset asiat eivät ole enää itsestään selviä.
Suomen Asiakastiedon tilastot kertovat karua kieltä kansalaisten velkaantumisesta. Maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet. Uudet maksuhäiriömerkinnät ovat syyskuun lopun tilanteessa nousseet reilu 13 % koko edellisvuoden merkintöjen määrään verrattuna. Syyskuun lopulla Suomessa oli Asiakastiedon mukaan 1 073 900 uutta maksuhäiriömerkintää. SOSTE:n tekemien laskelmien mukaan hallituksen esittämien sosiaaliturvaleikkausten myötä köyhyys lisääntyy koko maassa samalla, kun hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuu säästöpaineita. Toisaalta nykyisessä hallitusohjelmassa (Vahva ja välittävä Suomi) on maininta ylivelkaantumisen ennaltaehkäisemisestä ja ylivelkaantuneiden auttamisesta. Myös oman talouden hallinta ja talousosaamisen edistäminen on hallitusohjelmassa nostettu esille.
Kansalaisten arkisissa talouskysymyksissä yhdeksi auttamiskanavaksi on noussut vuonna 2019 Tampereelta alkanut talousneuvola. Toiminta on kehitetty palvelemaan asiakkaita heidän talouskysymyksissään yhden luukun periaatteella. Talousneuvolan tarkoitus on tarjota luottamuksellista, matalan kynnyksen apua kaikille, joita oma taloustilanne mietityttää. Yhdellä käynnillä tai yhteydenotolla on mahdollisuus tavata samanaikaisesti asiantuntijoita ulosotosta, oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta, Kelasta ja sosiaalitoimesta. Talousneuvolatoiminnan tavoitteena on auttaa asiakkaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ehkäistä siten lisävelkaantumista ja ongelmien kasaantumista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa apua hakee, sitä helpommin tilanteeseen löytyy ratkaisuvaihtoehtoja. Tällä hetkellä Talousneuvoloita on toiminnassa jo reilu 30 ympäri Suomen.
Etelä-Pohjanmaan alueelle talousneuvolatoimintaa on kehitetty koko alueen asukkaiden saataville hyvinvointialueen myötä. Tulevaisuuden sote-keskus -hanke on ollut mukana koordinoimassa ja kehittämässä toimintaa. Alueen toimijoilla on ollut vahva yhteinen tahtotila tarjota palvelua asukkaille asuinpaikasta riippumatta myös jatkossa. Talousneuvolaan ovat tervetulleita kaikki maakunnan asiakkaat ikään ja asuinpaikkaan katsomatta.
Talousneuvolaan voi tulla juttelemaan pienistä tai suuremmista arjen taloushuolista. Seinäjoella toimiva ajanvaraukseton talousneuvola on auki parittomien viikkojen perjantaina klo 10–13 Cafe Kismuksen tiloissa Kalevankadulla. Kyseisenä aikana asiakas voi tulla käymään tai soittaa numeroon 050 408 5166. Sama keskusteluapu on mahdollista saada paikan päällä ja puhelimitse. Erityisesti muualla maakunnassa asuvat asiakkaat voivat olla myös yhteydessä oman sote-keskuksensa työikäisten asiakasohjaukseen ja varata ajan etäpalveluna toteutettavaan talousneuvolaan. Maakunnassa palvelua on tarjolla kerran kuukaudessa, jolloin asiakas osallistuu käytännössä talousneuvolaan etäyhteydellä yhdessä sosiaalipalveluiden työntekijän kanssa. Lisäksi ympäri maakuntaa järjestetään pop up -päiviä, jolloin talousneuvolan asiantuntijat jalkautuvat alueelle – seuraa ilmoittelua! Jokainen alueen asukas voi valita itselleen luontevimman tavan hakeutua palvelun piiriin.
Asiakaskokemukset ja palautteet talousneuvola -toiminnasta ovat olleet positiivisia. Asiakas on kokenut saavansa kokonaisvaltaista palvelua ilman ”luukulta luukulle ravaamista”. On oltu myös huojentuneita, kun on uskallettu ottaa ensimmäinen askel ja asiat ovat lähteneet vihdoin selviämään. Monen monituista harhaluuloa, vanhentunutta tietoa ja väärinkäsitystä on voitu oikaista ja lähteä viemään asiakkaan asiaa 2020-luvun säädösten mukaisesti kohti parempaa. Asiakkaan oma motivaatio tilanteensa kohentamiseen on avainasemassa. Tarvittaessa asiakas on myös ohjattu eteenpäin oikealle asiantuntijalle selvittämään tarkemmin asiaansa tai tehty ajanvaraus esimerkiksi Kelan asiantuntijalle. Talousneuvolasta asiakas saa myös askelmerkit jatkoon, mitä asioille on tehtävissä ja milloin.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille toivomme rohkeutta ottaa raha-asiat puheeksi asiakkaan kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa ja ohjata asiakasta asioiden tarkempaan selvittelyyn talousneuvolan palveluihin – parhaassa tapauksessa asiakkaan harteilta vierähtää iso taakka, kun asioihin voidaan oikeasti vaikuttaa.
Rohkeasti kohti valoisampaa huomista.
Sari Hietaharju
Sosiaaliohjaaja, aikuissosiaalityö, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kaisa Rajaniemi
Ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija, Ulosottolaitos
Anu Tikkala
Kehittämissuunnittelija, Tulevaisuuden sote-keskushanke, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Lisätietoa:
Talousneuvola – Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (hyvaep.fi)