Asumispalveluyksikkö Kaitoranta
Kaitoranta on asumisyksikkö kehitysvammaisille aikuisille. Ohjaajat ovat paikalla päivisin ja iltaisinToimi näin
Kaitoranta on vammaisten ohjatun asumisen yksikkö. Vammaisten asumispalvelujen tavoitteena on tukea asukkaita omatoimisuuteen sekä ohjata ja auttaa heitä suoriutumaan mahdollisimmat omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista. Kaitoranta on koti aikuisille kehitysvammaisille. Asukaspaikkoja on kahdeksan. Kaitorannassa eletään mahdollisimman normaalia perhe- ja kotielämää iloineen ja suruineen. Jokainen asukas saa osallistua toimintaan omien mahdollisuuksiensa ja voimavarojensa mukaisesti. Kannustamme asukkaita omatoimisuuteen, kunnioitamme heidän itsemääräämisoikeuttaan sekä kohtelemme heitä tasavertaisina aikuisina. Kaitorannassa on kolme työntekijää. Kaikki työntekijät osallistuvat kaikkiin ohjaus-, kuntoutus-, asiointi- ja hoitotehtäviin. Pidämme tärkeänä yksilöllisyyttä, ihmisläheisyyttä, kodinomaisuutta ja turvallisuutta.
Puhelinnumerot
Asumispalveluyksikkö Kaitoranta, Kauhava
Kaitoranta on asumisyksikkö kehitysvammaisille aikuisille. Ohjaajat ovat paikalla päivisin ja iltaisin
Puhelin
-
Vastaava ohjaaja
+358 503459885 -
Asumisyksikkö
+358 503674924