Omannäköinen urapolku vierellä kulkijana ja rohkaisijana
”Parasta työssäni on ehdottomasti se, kun huomaa, että ihminen itse oivaltaa jotain hienoa ja positiivista omasta itsestään ja löytää sitä kautta keinoja lähteä eteenpäin”, toteaa lyhytterapeuttina työskentelevä lähihoitaja Jenni Saarikalle.
Saarikalle on valmistunut mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajaksi vuonna 2005, minkä lisäksi hän on käynyt ratkaisukeskeisen lyhytterapiakoulutuksen.
Aikaisemmassa työssään mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tukipiste Kotirapussa Ilmajoella Saarikalle työskenteli lähes 10 vuotta. Hyvinvointialue pysyi työnantajana ja miepä-palvelut työyksikkönä, kun Saarikalle siirtyi syksyllä 2023 tämänhetkiseen työhönsä Ilmajoen terveyskeskukseen edellisen työntekijän jäätyä eläkkeelle. Työssään Saarikalle tekee psykiatrisen hoitajan vastaanottotyön ohella myös lyhytterapiaa.
”Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on voimavarakeskeinen terapiamuoto. Siinä keskitytään löytämään vahvuuksia ihmisestä ja niitä keinoja ja asioita, jotka elämässä jo toimii ja ehkä myös lisäämään niitä. Ongelmapuhetta pyritään välttämään mahdollisimman paljon ja keskitytään ihmisen hyviin puoliin”, Saarikalle valottaa.
Nykyisiin työtehtäviin siirtymisen mahdollisti paitsi Saarikallen ratkaisukeskeinen lyhytterapeuttikoulutus ja työkokemus, myös työnantajan myönteinen kannustus ja tuki uudelle urapolulle.
”Olen tosi kiitollinen tällaisesta mahdollisuudesta, nimenomaan kun ei ole sitä ammattikorkeakoulutaustaa. Väyliä on nykyään monenlaisia mennä työuralla eteenpäin ja päästä tekemään työtä mille sydän palaa”, Saarikalle iloitsee mahdollisuudesta saada tehdä omannäköistä ja ihmisläheistä työtä.
Asiakaskontaktien lisäksi Saarikallen työhön kuuluu muun muassa keskusteluja, lääkitysarvioita sekä säännöllisiä konsultaatioyhteyksiä psykiatrin kanssa, mitä kautta pyritään löytämään apuja asiakkaan elämäntilanteisiin. Tarvittaessa Saarikalle on yhteydessä myös erikoissairaanhoitoon tai vaativan tason psykiatriaan. Tällä hetkellä eniten työllistävät aikuisten adhd-tutkimukset.
Saarikalle toivoo, että ihmiset hakisivat rohkeasti apua ongelmiinsa mikä tahansa tilanne onkaan: ”Ettei pelättäisi tarttua siihen puhelimeen, varata sitä aikaa ja hakea apua vaikeisiin tilanteisiin. Aina niistä jollakin tavalla selvitään. Koskaan ei ole niin isoa asiaa elämässä mistä ei yhdessä selvittäisi.”
Lähihoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Jenni Saarikalle