Oppisopimusopiskelu vauhditti valmistumista hoitoalalle
”Suosittelen tätä mahdollisuutta, jos pitää ihmisläheisestä työstä ja haluaa olla varma siitä, että työllistyy. Oppisopimuksella opiskelu on taloudellisestikin kannattavaa, koska saa palkkaa koko ajan.” Näin tiivistää ajatuksiaan entisessä Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa oppisopimuksella lähihoitajaopintonsa suorittanut Krista Koivisto. Hänen mukaansa oppisopimusopiskelu sopii henkilölle, jolla on motivaatiota ja kykyä itsenäiseen opiskeluun.
Koivisto työskenteli aiemmin siivousalalla, viimeisimpänä Ylihärmässä asumispalveluyksikkö Mäki-Kevarissa. Sieltä hoitaja vinkkasi häntä hakeutumaan hoitoapulaiseksi. ”Hoitoala on aina kiinnostanut minua.” Niinpä hän päätti soittaa silloisen Kuntayhtymän rekrytointiin, pääsi haastatteluun ja pian jo aloitti sijaisuuksien tekemisen Iltakellossa alkuvuodesta 2020.
”Aloitettuani hoitoapulaisena, rekrytointi ehdotti oppisopimusta. Jäin miettimään asiaa, kunnes 2020 lopulla päätin kokeilla opiskeluja. Ala vaikutti niin paljon omalta, ja pidin siitä työstä.” Näin Koivisto muistelee aikaa ennen opintojen aloitusta.
Opintoja perinteisessä lähiopetuksessa Koivisto ei edes miettinyt vaihtoehtona. Oppisopimusopiskelussa koulupäiviä oli neljä päivää kuukaudessa. ”Se aina katkaisi työntekoa ja pääsi näkemään luokkatovereita. Työt ja opiskelu samanaikaisesti vei paljon vapaa-aikaa. Haasteita meinasi tuoda kokeet ja niihin lukeminen töiden ohella”, mutta osasi hän levätäkin.
Koivisto valmistui etuajassa viime toukokuussa. Oppisopimuksella opiskelu vei reippaalta ja täsmälliseltä Koivistolta aikaa vain 1,5 vuotta. Normaalissa tahdissa opinnot olisivat kestäneet pari vuotta, mutta hän sai nopeutettua opintoja tekemällä kaksi jaksoa samaan aikaan.
Lähihoitajana Koiviston työnkuvaan kuuluu huolehtia asukkaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, puhtaudesta, ravitsemuksesta ja lääkehoidosta sekä virikkeistä. ”Parasta lähihoitajan ammatissa on ihmisläheinen työ ja auttamisen halu.” Koivisto on tyytyväinen työssään, kun saa auttaa vanhuksia ja päivät ovat erilaisia. ”Palkitsevinta työssä on, kun asukas ja omaiset osoittavat kiitollisuutta tekemästäni työstä. Haastavinta taitaa olla hoitajapula, joskus joutuu olemaan töissä vajaalla työntekijämäärällä. Iloisella asenteella päivät menevät.”
Lähihoitaja-oppisopimusopiskelija Krista Koivisto